Tulvia ja auringonpaahdetta

Liman kesä on sujunut vauhdilla ja helteisissä tunnelmissa. Joulukuun lopulta tähän päivään asti lämpötilat ovat olleet Limassa poikkeuksellisen korkeat ja maan UV-säteilytykset maailman huippuluokkaa. Eri väristen aurinkovarjojen kanssa hiippailevat ihmiset ovatkin tuttu näky katukuvassa. Helteitä suurempi  ongelma ovat kuitenkin olleet Perua vaivanneet rankkasateet, jotka ovat aiheuttaneet vaikeita tulvia ja mutavyöryjä ympäri maata. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa ja monille alueille on julistettu hätätila. Rankkasateiden syynä pidetään poikkeuksellisen korkeaksi noussutta meren lämpötilaa, jonka syyksi spekuloidaan ilmastonmuutosta.

Myös täällä Limassa tilanne on ollut hälyttävä kun useat kaupungissa sijaitsevat joet ovat tulvineet yli äyräidensä. Oma asuinalueeni on säästynyt tulvavedeltä, mutta koko kaupunki kärsii nyt vesipulasta, sillä tulvat ovat aiheuttaneet katkoksia vedenjakeluun. Katastrofit ovat saaneet ihmiset toimimaan yhtiestuumin hätääkärsivien auttamiseksi, mutta joukossa on myös niitä jotka pyrkivät hyötymään toisten ahdingosta. Logistiikkaongelmien vuoksi tulvat ovat myös nostaneet elintarvikkeiden hintoja. Lima on kaupunki, jossa on suuresta maanjäristysvaarasta huolimatta huonosti varauduttu katastrofeihin, sillä iso osa rakennuksista on riskialttiita ja keskeneräisiä ja kaupungin laitamat ja vuorenrinteet ovat täynnä hökkeliasutusta. Sateiden ennustetaan jatkuvan vielä pari viikkoa, joten ei voi kuin toivoa, että tilanne ei tule kovasti pahenemaan.

Maassa vallitsevasta ahdingosta huolimatta myös arki rullaa omalla painollaan eteenpäin. Kesä lähestyy loppuaan ja koululaisten kesälomat ovat tulleet päätökseen. Lomien aikana Puckllay keskittyi ydintoimintaansa eli taideopetuksen järjestämiseen Lomas de Carabayllossa. Opetus kesti tammikuun lopulta helmikuun loppuun yhteensä asti viisi viikkoa ja opetusta järjestettiin kolme kertaa viikossa. Vaikka opetus keskittyykin taiteeseen, Puckllayn opetuksen filosofiana ei ole tehdä lapsista ammattitaiteilijoita vaan ennen kaikkea olla mukana tukemassa heidän positiivista kehitystään luovan toiminnan avulla.

Kurssien ansiosta olen nyt itsekin viettänyt enemmän aikaa Lomasissa, mikä on ollut mahtavaa sillä suurimman osan ajastani täällä olen tehnyt hommia kotitoimistossa läppärin kera. Olen ollut mukana avustamassa koordinoinnissa, ottamassa kuvia ja kaitsemassa oppilaita. Jo matka Lomasiin on omanlaisensa seikkailu. Ensin noin tunti, puolitoista bussilla tai kombilla Panamericana valtatietä pitkin pohjoiseen ja sen jälkeen vielä toinen bussi joka vie Panamericanan varrelta Lomasiin. Onneksi tykkäilen tai en ainakaan inhoa bussissa istumista, se on osoittautunut hyödylliseksi ominaisuudeksi tässä pitkien etäisyyksien kaupungissa. On ollut myös mielenkiintoista nähdä Lomasissa paikallisten elämää ja tutustua alueella asuviin ihmisiin ja tietysti koulun oppilaisiin.

Lomas de Carabayllo on hyvin köyhää aluetta, mutta vuosien saatossa sinne on kuitenkin kehittynyt peruspalveluita kuten kouluja, kauppoja, apteekkeja ja lounasravintoloita. Alueella asuu noin 60 000 ihmistä ja virallisesti se kuuluu Puente Piedran kaupunginosaan. Alue on pahasti saastunut eikä siellä ole esimerkiksi viemäröintiä, puistoja tai jalkakäytäviä.Vesi kuljetetaan alueelle suurissa tankkiautoissa ja myydään vähävaraisille asukkaille yli-kalliiseen hintaan. Lomas on todella mielenkiintoinen paikka ja eräänlainen perulaisen kulttuurin sulatusuuni, sillä sinne on muuttanut paremman elämän toivossa ihmisiä kaikkialta Perusta, niin vuoristosta kuin viidakostakin. Maakuntien perinteet yhdistyvät suurkaupungin melskeeseen ja varjopuoliin, ilmassa leijailee usein palavien roskien haju ja joka paikassa pöllyää hiekka. Kurjuuden keskellä näkee kuitenkin ihan tavallista arkea ja tavallisia perheitä, teinejä puhelimet kourissaan ja leikkiviä lapsia. Ihmiset ovat - tietenkin - ihan samanlaisia kuin kaikkialla muuallakin.

Lomas de Carabayllo

Tänä vuonna Puckllayssa lapsille opetettiin tanssia, akrobatiaa, cajon-rummun ja panhuilun soittoa ja perulaisten instrumenttien valmistusta. Lisäksi lapsille on opetettu kerran viikossa "zancoksilla" eli korkeilla puujaloilla kävelemistä. Tämä on ollut lapsista erityisen jännittävää ja onkin ollut mieltä lämmittävää seurata kun pienet tyypit ovat kerta kerran jälkeen harpponeet puujaloillaan itsevarmemmin. Viiden viikon intensiivisen opetuskauden päätteeksi koululla järjestettiin päättäjäiset, jossa oppilaat esittelivät taitojaan. Jopa kaikista pienimmät ja vilkkaimmat oppilaat suoriutuivat Jaakko Kulta -kappaleen soitosta panhuilullaan käsittämättömällä taidolla ja keskittymiskyvyllä, ja kesäkausi saatiin päätökseen iloisissa tunnelmissa.

Zancos-tunti eli korkeilla puujaloilla kävelyä

Sikuri-musiikkityöpaja

Perinteisten esi-hispaanisten instrumenttien valmistusta savesta

 

Cajon-tunti alkamassa

Työpajojen lomassa keskitytään leikkimiseen

Nyt lasten työpajatoiminta on hetken tauolla kunnes se käynnistyy uudelleen huhtikuussa. Koululla ei kuitenkaan ole hiljaista vaan maaliskuun alussa käynnistyi mielenkiintoinen ProDíalogo-järjestön koordinoima projekti, jonka tarkoitus on kehittää nuorten kansalaistaitoja. Projektissa on mukana neljä nuorten parissa toimivaa organisaatiota eri puolilta Limaa ja yksi organisaatioista on Puckllay. Parin vuoden ajan Puckllay järjestää mukaanvalituille nuorille työpajoja, jotka käsittelevät monipuolisesti taide- ja viestintätaitoja, johtajuutta ja rauhan ja konfliktien hallintaa. Tarkoitus on, että nuoret vahvistavat identiteettiään ja kasvavat projektin aikana omien yhteisöjensä "liidereiksi", jotka järjestävät omia asunalueitaan kehittävää toimintaa.

Niin hullua kun se onkin, myös oma etvoiluni Puckllayssa on tulossa päätökseen ja jo ensi viikon lopulla on aika jättää taakse Liman kadut. Mutta ennen kuin suuntaan katseeni tulevaan, vielä on edessä loppurutistus töiden parissa ja viimeiset hetket kaupungin melskeessä :)

Nuoria PróDialogon työpajassa

Eloa limalaisittain

Brasilian reissun jälkeen oli aika palata Limaan ja paneutua syvemmin kaupungin meininkiin. Joulun alla alkoi viimein tuntua siltä, että suurin infoähky oli sulateltu ja kaupunki alkoi tuntua selkeämmältä, kotoisaltakin. Tiedän jo varsin hyvin minkävärisellä kombi-bussilla kannattaa mennä minnekin ja olen oppinut, ainakin melkein, noin miljoonan uuden ihmisen nimet. Noin miljoonan uuden ruokalajin, hedelmän ja vihanneksen nimiä en vieläkään muista, mutta ainakin olen maistanut niistä lukuisia.

Täällä Limassa varmastikin suurin elämänmuutos on ollut kielen muuttuminen espanjaan. Se sujuu onneksi jo paremmin kuin alussa, mutta Spanglish on edelleen kovassa käytössä ja olenkin jo kehittänyt pienen sanakirjan verran omia sanojani. Onneksi ihmiset ovat ottaneet kielitaitoni hyvin vastaan ja auttaneet aina tilaisuuden tullen.

Ihmiset täällä Limassa ovat ylipäätään osoittautuneet mukaviksi ja lämpimiksi. Hieman vieraampia kanssaihmisiä puhutellaan kohteliaasti neideiksi, rouviksi tai herroiksi (itse olen ”Señorita Soile”) ja sosiaalisissa tilanteissa tervehditään lämpimästi poskisuudelmin. Ainoan poikkeuksen muuten kohteliaaseen ilmapiiriin tekee liikenne, joka on aivan erityisen tylyä. Liikennevaloja ei noudateta ja jos ei pidä varaansa joutuu todennäköisesti kiireisen taksikuskin kolhaisemaksi. Taksikuskit ovat muutenkin hieman hämyistä porukkaa, joten ainakaan yöaikaan ei ole suositeltavaa napata taksia kadulta, vaan mielummin tilata kännykällään Taxi Seguro.

Kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa liikenneruuhkat ovat valtavia. Melutasot ovat katossa ja meininki nopeatempoista. Värikkäissä kombeissa matkustaminen muistuttaa hieman huvipuistoa. Reggaeton raikaa ja säännöllisin väliajoin joku kiipeää kyytiin kaupustelemaan tai soittamaan. Välillä muusikot ovat hyviä, välillä hirveitä, mutta ajatus on tärkein, joten annan heille yleensä muutaman kolikon. Bussit ovat varsin huonokuntoisia. Eräällä bussimatkalla aloin aistia ympärilläni kasvavaa levottomuutta ja kiihtynyttä puheensorinaa, kunnes bussi yllättäen pysähtyi ja ihmiset juoksivat kiirehtien ulos, minä muiden perässä. Ulkona kävi ilmi, että bussi oli syttynyt palamaan.  

Liman katukuvaa

Kombi. Värejä ja tyylejä löytyy joka lähtöön.

Liman arkkitehtuuri on hyvin moninaista, kuten tämä asuinalueellani Jesus Mariassa sijaitseva goottilainen kirkko osoittaa.

Karun kaupungin keskeltä bongaa hienoa katutaidetta

Suomalaiseen direktiiviviidakkoon verrattuna Limassa, kuten varmasti suurimmassa osassa maailmaa, on siis huomattavasti rennompaa. Turvavöitä ei käytetä ja autot ja bussit ahdetaan usein täpötäyteen ihmisiä. Joulun ja uuden vuoden juhlinnassa raketit paukkuivat koko taivaakaaren täydeltä. Raketteja saattaa poksahdella myös arkisin ihan muuten vaan.

Liman karu arkkitehtuuri ja juro liikenne saattavat helposti pelästyttää Peruun saapuneen turistin. Kaupunki kuitenkin kätkee kuorensa alle monia aarteita. Limalaista ruokakulttuuria on tituleerattu viime vuosina Etelä-Amerikan, jopa maailman parhaaksi ja monipuolisimmaksi, sillä siinä yhdistyy Perun eri alueiden - rannikon, vuoriston ja viidakon ruokakulttuurit ja monet kansainväliset vaikutteet esimerkiksi Italiasta, Kiinasta ja Japanista. Suosittuja ruoka-aineita ovat muun muassa peruna, bataatti, lila maissi ja avokado. Lima sijaitsee meren äärellä ja kenties tunnetuin paikallinen ruokalaji on ceviche, limellä ja chilillä maustettu raaka kala. Monet superfoodit kuten maca, chia-siemenet ja quinoa ovat perus-perulaisia elintarvikkeita. Tämän lisäksi Limassa myydään kasapäin erilaisia vehnä- ja sokeriherkkuja, joilla on helppo kompensoida superfoodien, hedelmien ja kasvisten terveysvaikutuksia.

 

Liman katukeittiö on täynnä jänniä ruokia, esimerkiksi maca- ja quinoa-juomia tai pellavansiemenistä ja yrteistä tehtyä emolientea. Lounasaikaan myös Liman ravintoloista saa menuun parilla, kolmella eurolla. Kasvissyönti ei ole täällä päin kovin yleistä, mutta kasvisravintoloitakin löytyy. Lähes joka kadunkulmassa on Chifa, jossa myydään kiinalaista ruokaa perulaisilla raaka-aineilla valmistettuna. Limassa myös oma Chinatown, jonka suuresta Central Marketista löytää varmasti kaikkea mitä tulekaan kaivanneeksi.

Limalaisia aamiaisella.

Inca cola on Perun kansallisjuoma. Sokerin ja lisäaineiden lisäksi sisältää sitruunaruohoa. Inca-historialla ratsastaminen on yleistä katukuvassa ja markkinoinnissa, vaikka alkuperäiskansojen oikeuksia muuten poljetaankin.

Chifa eli kiinalaista ruokaa perulaisittain.

Pan Americana valtatie, joka alkaa Argentiinasta ja kulkee muun muassa Liman kautta aina Väli-Amerikkaan ja jenkkien etelärajalle asti. Tien varrella, noin 40 kilometriä Liman keskustasta pohjoiseen sijaitsee myös Lomas de Carabayllo, jossa Puckllay järjestää opetusta.

Limassa on nyt kesä. Etenkin Puckllayn toimialueella, Lomas de Carabayllon aavikkomaisessa ympäristössä kuumuus on todella tukahduttavaa ja uv-säteily huippulukemissa. Lapset viettävät nyt kesälomiaan, joten Puckllay on valmistautunut kesäkauden käynnistymiseen. Aiemmin Puckllay on järjestänyt opetusta ympäri vuoden, mutta tänä vuonna haastavasta taloudellisesta tilanteesta johtuen opetus on jouduttu supistamaan ainoastaan kesäkauteen. Joulukuussa koululla oli jo hieman toimintaa, kun Puckllay järjesti neljättä kertaa Lomas de Carabayllon asukkaille suunnatun Arte y Comunidad -festivaalin. Festivaali oli tänä vuonna yhden päivän mittainen ja ohjelma koostui muun muassa musiikki-, sirkus- ja nukketeatteriesityksistä. 

Festareilla loihdittiin porukalla muun muassa seinämuraali

Valmis!

Ohjelmaan kuului myös lasten rumpuryhmän esiintyminen

Taideopetus alkaa huomenna ja kestää helmikuun loppuun. Lapsille järjestetään tänä aikana taidetyöpajoja kolme kertaa viikossa. Koska koululla ei tällä hetkellä ole minkäänlaista ulkopuolista rahoitusta, ensimmäistä kertaa opetuksesta joudutaan perimään pieni osallistumismaksu. Tämä on harmillista, mutta tällä hetkellä ainoa keino pitää toiminta hengissä. Onneksi opetusta pystytään nyt sen ansiosta järjestämään ja kesäkausi saadaan käyntiin.

Iloa ja vastarintaa Brasiliassa

Lokakuun lopussa otimme varaslähdön kesään ja lähdimme Puckllayn kanssa vierailulle brasilialaisen Pé no Chãon luokse. Vierailu oli osa Puckllayn ja Pé no Chãon yhteistä, kulttuuriseen ja pedagogiseen vaihtoon tähtäävää Mundo-projektia, jolle myönnettiin latinalaisamerikkalaisen IberculturaViva -ohjelman palkinto. Mundo-sana tarkoittaa suomeksi käännettynä sekä maailmaa että Suomessakin tunnettua ruutuhyppely-leikkiä. Projektin nimi viittaa siis monella tapaa katujen haltuunottamiseen, rajojen rikkomiseen ja uuden valloittamiseen leikin avulla. Brasiliaisella Pé no Chãolla on ollut paljon yhteistyötä eurooppalaisten ja afrikkalaisten toimijoiden kanssa, mutta Puckllay oli ensimmäinen toisesta latinalaisamerikkalaisesta maasta vieraileva järjestö. Haaveissa on, että tulevaisuudessa projekti saisi jatkoa ja Pé no Chão voisi vierailla vastavuoroisesti Perussa.

Pé no Chão (suomeksi "jalat maassa") toimii hyvin samankaltaisin periaattein kuin Puckllay. Sen tavoitteena on opettaa taiteita marginaalisessa asemassa eläville lapsille. Koillis-Brasiliassa sijaitsevassa Recifen kaupungissa trooppista kauneutta ja värikkyyttä varjostavat korkeat rikollisuusluvut, ja väkivalta ja prostituutio ovat surullinen osa katukuvaa. Pé no Chão haluaa kuitenkin toimintansa kautta vastustaa vallitsevia olosuhteita ja rikkoa stereotypian, jonka mukaan haastavissa olosuhteissa elävillä lapsilla ja nuorilla ei olisi perspektiiviä elämään. Pé no Chão itse kutsuu opetusfilosofiaansa nimellä "educação de rua" (suomeksi "katuopetus"). Kantavana ajatuksena on  käyttää taidetta ja ennen kaikkea iloa vastarinnan välineenä.

Pé no Chãon oppilaita

Molempien koulujen oppilaat yhdessä koolla ensimmäistä kertaa.

Pé no Chão on toiminut 22 vuoden ajan. Koillis-Brasiliassa afro-perinteet ovat maantieteellisen sijainnin vuoksi vahvat ja myös Pé no Chão on keskittynyt erityisesti afrotansseihin ja -perkussioihin. Lisäksi lapsille opetetaan muun muassa capoeiraa ja katutansseja. Pé no Chãolla on toimitilat Recifessä Santo Amaron kaupunginosassa, mutta ne ovat lähinnä hallinnollisten töiden hoitamista varten. Opetus tapahtuu kaduilla, pääasiassa Arrudan ja Santo Amaron kaupunginosissa. Recifessä ei ole samankaltaisia valtavia favela-keskittymiä kuin esimerkiksi Rio de Janeirossa, vaan eri sosiaaliluokat ovat sekoittuneet tasaisemmin eri kaupunginosien sisällä. Lasten ja nuorten lisäksi osa Pé no Chãon toimintaa on myös työ lasten äitien kanssa, joista osa on nuoria ja ollut itsekin mukana opetuksessa lapsesta saakka. Äidit muun muassa osallistuvat esityksiin ja auttavat esitysvaatteiden tekemisessä.

Kulttuurivaihtoon osallistui Perusta 12 henkilöä. Joukko muodostui koulun vanhimpien oppilaiden teatteriryhmästä, opettajista ja minusta. Pé no Chãon osalta vaihtoon osallistui noin 50 henkilöä. Ryhmä koostui eri-ikäisistä oppilaista, opettajista, koordinattoreista ja lasten vanhemmista. Varsinainen kulttuurivaihto kesti kymmenen päivää ja ohjelma piti sisällään muun muassa Puckllayn ja Pé no Chãon opettajien pitämiä työpajoja. Perulaiset opettivat lapsille muun muassa perulaisia tansseja, panhuilun eli sikun soittoa ja naamioiden tekemistä. Brasilialaiset puolestaan opettivat Puckllayn oppilaille afro-brasilialaisia ja afrikkalaisia tansseja, perkussioita ja capoeiraa. Työpajojen lisäksi tavoitteena oli, että nuoret viettäisivät muutenkin paljon vapaa-aikaa keskenään. Perulaiset oppilaat majoittuivat brasilialaisten kotona ja vapaa-aikaa vietettiin yhdessä muun muassa rannalla ja kaupungilla. Brasilialaiset olivat äärimmäisen vieraanvaraisia, nuoret olivat järjestäneet runsaasti ohjelmaa ja olivat aina valmiita auttamaan ja opastamaan kaupungissa vierailevia. Kommunointi sujui osittain portugaliksi, osittain espanjaksi ja ennen kaikkea taiteen kielellä.

Pé no Chãolla on toimitilat Recifessä Santoamaron kaupunginosassa. Ovensuussa istuu Puckllayn toiminnanjohtaja Anabeli Pajuelo.

Muun muassa näissä maisemissa pidettiin Pé no Chãon ja Puckllayn työpajoja

Brasilialaiset opettivat perulaisille muun muassa afro-brasilialaisia perkussioita

Puckllay puolestaan opetti sikun soittoa

Puckllayn tanssinopettaja opetti brasilialaisille perulaisia tansseja

Perulaiset oppilaat toivat mukanaan myös akrobatian, jota ei brasilialaisessa järjestössä opetettu.

Sirkusopiskelija Nicole nappasi innokkaan brasilialaisoppilaan olkapäilleen.

Puckllayn toiminnanjohtaja Anabeli opetti brasilialaisille naamioiden tekemistä. Mallia otettiin burkinafasolaisista naamiosta.

Pé no Chãon tanssinopettaja Alyson iloitsi työnsä etenemisestä

Pé no Chãon koordinaattori Luca opetti Puckllayn nuoria lausumaan teatteritekstejään portugaliksi

Perulainen Juan opasti brasilialaista Denilsonia sikun soitossa

Retki rannalle brasilialaiseen tyyliin

Biitsillä pistettiin heti futismatsi pystyyn

Ranta, mitä mainioin paikka temppuilulle

Kulttuurivaihdon lisäksi perulaiset nuoret esittivät Caminos-yhteisöteatteriesityksensä kaksi kertaa. Ensimmäinen esitys oli osa Pé no Chãon järjestämää Eco da Perifería -festivaalia Praça do Diário -aukiolla Recifen keskustassa. Pé no Chão on jo vuosien ajan järjestänyt kyseistä festivaalia ja säännöllisin väliajoin herättänyt henkiin rikollisuuden sävyttämän aukion tuomalla paikalle oppilaansa, tanssijansa ja soittajansa. Tällä kertaa festivaaleille osallistuivat myös perulaiset teatteriesityksellään. Toinen Caminos-esitys oli puolestaan vaihtoehtoisilla tanssiin, musiikkiin ja visuaalisin taiteisiin keskittyneillä Cena Cumplicidades -festivaaleilla.

Pé no Chão pakkaa säännöllisesti rumpunsa ja ottaa haltuun Praça do Diário -aukion Recifen keskustassa Eco da Perifería -festivaalin merkeissä.

Puckllayn tähdet valmiina näytökseen!

Tapahtuma alkoi brasiliaisten rumpu-numerolla

Kaupungin rujous väistyy kun rumpalit ottavat tilan haltuun

Ilo - parasta vastarintaa!

Myös yksi katsojista halusi innokkaasti osallistua brasiliaisten katutanssiesitykseen

Perulaisten Caminos-esityksen vuoro, tällä kertaa katuolosuhteissa.

Caminoksen toinen esitys oli kansainvälisillä Cena Cumplicidades -festivaaleilla

Teatterin aulassa oli Puckllayn toiminnasta kertova valokuvanäyttely

Osalle espanjankielisistä vuorosanoista tehtiin portugalinkieliset tekstitykset

Brasilialainen Pé no Chão puolestaan esitti oman Lili-esityksensä teatteri Barreto Juniórissa. Tämä tapahtui vasta varsinaisen 10 päivää kestäneen kulttuurivaihdon jälkeen, mutta viimeiset porukastamme olivat vielä paikalla Brasiliassa ja pääsimme katsomaan näytöstä. Näytelmän nimi Lili (suomeksi käännettynä "Juuri") viittaa paitsi ajatukseen lapsista yhteiskunnan juurina ja tärkeimpänä perustana, myös Pé no Chãon oppilaiden afrikkalaisiin juuriin ja identiteettiin. Esitys oli luotu yhteistyössä kahden Burkina Fasosta vierailleen opettajan kanssa ja piti sisällään perinteisiä burkinafasolaisia tansseja, lauluja ja rytmejä. Mukana oli kaikenikäisiä oppilaita, myös lasten äidit omalla laulu- ja tanssinumerollaan.

Brasiliasta palasi Peruun joukko onnellisia ja maailmankuvaansa avartaneita nuoria, joista osa oli käynyt ulkomailla ensimmäistä kertaa. Maailmassa, jossa rasismi ja epäluulo vieraita kulttuureja kohtaan on täysin epäinhimillisissä mittasuhteissa, tämänkaltainen kultturienvälinen vuorovaikutus tuntui todella hyvältä. Iso joukko uusia ystävyyssuhteita, facebook-kontakteja ja taitoja syntyi, toiveena on, että jatkoa seuraa!

Puckllay lahjoitti brasilialaisille muun muassa siku-huiluja

KIITOS, GRACIAS, OBRIGADA Pé no Chão! :)